sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Myymälän esillepanoalueet

Sesonkialue


 



Sesonki sijaitsee myymälän sisääntulossa. Sesonkialuetta uudistetaan jatkuvasti ja sinne pyritään sijoittamaan ajankohtaisimpia uutuuksia. Sesonkialueen välittömässä läheisyydessä on myös massapöytä, jossa on usein makeisia tai pöytään hyllyn sijasta paremmin sopivia sesonkituotteita.






Massa

Myymälässä on useampi massapöytä tai massa-alue, jonne sijoitellaan joko paljon tilaa vievät lavat tai sesongin mukaisia tavaroita. Massaan sijoitetaan usein myös sen hetkiset tarjoustuotteet, joille ei välttämättä ole hyllyssä tilaa. Massapöydät pyritään pitämään aina täyden näköisinä. 

Säästötori

Säästötorille on erikseen omat tavaransa, jotka ovat hinnoiteltu yhden, kahden ja kolmen euron tasarahatavaroihin. Säästötorituotteiden pakkaussuunnittelussa on yhtenäinen ilme. Säästötorilla tavaraa hyllyttäessä on huolehdittava, että oikeat tavarat ovat oikeiden hintojen paikalla. Tavaroiden tulee olla helposti katseltavissa ja pöytien täysiä. 


Yksinkertaistettu pohjapiirros


Tekemiäni päätyesillepanoja















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti