Kestävä kehitys
Kestävällä kehityksellä pyritään turvaamaan hyvät edellytykset elämään tuleville sukupolville. Koska kestävällä kehityksellä on kauaskantoiset vaikutukset, sisältyy kestävän kehityksen agendaan paljon muutakin, kuten rauhaan, tasa-arvoon, nälän poistamiseen, koulutukseen ja ilmastoon liittyviä arvoja. Kestävällä kehityksellä pyritään vaikuttamaan globaalilla tasolla. Kestävä kehitys yrityksen tasolla pyrkii ensisijaistamaan vastuullisuuden, energiankulutuksen minimoinnin ja henkilöstön hyvinvoinnin olemalla samalla tehokas työllistäjä, veronmaksaja ja palveluiden tarjoaja.
Kestävää kehitystä on tarkasteltava eri tulokulmista, sillä;
- näin suureen tavoitteeseen on sitouduttava paitsi valtioiden ja yritysten poliittisesti, myös meidän jokaisen yksilötasolla
- jotta tekemiään valintoja voi perustella, on ymmärrettävä niiden seuraukset
- kestävän kehityksen Agendan toimeenpanon toteutus on yhtä tärkeää kuin tavoitteet itse
- kehityspoliittiset linjaukset vaikuttavat arkeemme myös yksilötasolla, mutta yksilölle jäävä vastuu on suuri
- esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen toteutumisella on suuri merkitys kestävän kehityksen toteuttamisessa
- eriarvoistumisen ehkäiseminen on onnistunut Pohjoismaissa verrannollisesti hyvin, mutta haasteita on edelleen eriarvoisuuden kasvamisen syihin vaikuttamisessa
- omaa kuluttamista tarkastelemalla on helpompi ymmärtää yhteiskunnallisia tavoitteita ja pyrkiä toteuttamaan niitä
Tuotteen elinkaari tarkoittaa sen eri vaiheita raaka-aineiden valmistamisesta käytöstä poistoon asti. Elinkaariajattelussa otetaan huomioon itse tuotteen lisäksi sen koko elinkaaren aikana käytetyt luonnonvarat. Näin voidaan puuttua ja kohdistaa toimenpiteet oikeisiin asioihin.
Kiertotalous perustuu jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen nojaavista palveluista. Suomi on toiminut suunnannäyttäjänä maailmantalouden uudistamisessa Sitran johdolla.
Hiilijalanjälki on tuotteen, palvelun tai toiminnan aiheuttama ilmastokuormituksen määrä päästöissä mitattuna.
Agenda 2030
Valitsin YK:n Agenda 2030- kestävän kehityksen suunnitelman 17 globaalista tavoitteesta itselleni tärkeimmät 7.
Pohdin näiden vaikutusta omassa arjessani ja keinoja edistää tavoitteiden toteutumista. Tavoitteisiin pyrkimistä tarkastellaan myös työssäoppimispaikan tulokulmasta, ja kuinka nämä toteutuvat yrityksen toimintastrategiassa. Stadium tekee suurta, merkittävää työtä vastuullisuuden parissa, ja heidän omassa toimintastrategiassaan he ovat ottaneet Agenda 2030:n tavoitteet huomioon, ja valinneet koko konserninsa päätavoitteeksi seuraavat:
" Koko konsernille valitsemiamme tavoitteita ovat 3 (terveyttä ja hyvinvointia), 5 (sukupuolten tasa-arvo), 6 (puhdas vesi ja sanitaatio), 7 (edullista ja puhdasta energiaa), 8 (ihmisarvoista työtä ja talouskasvua), 10 (eriarvoisuuden vähentäminen), 12 (vastuullista kuluttamista) ja 17 (yhteistyö ja kumppanuus)." - Stadium, Sustainable Development Goals
Ei nälkää
Hyvä ravinto on edellytys elämään ja jokaisella ihmisellä tulisi olla mahdollisuus elää joutumatta kokemaan jatkuvaa nälkää.
- Pyrin edistämään osaltani maatalousmarkkinoiden vääryyksien oikaisemista ostamalla reilusti tuotettua ruokaa, joka ei kuormita etenkään kehitymaiden rajallista maatalouden tuotantokapasiteettia.
- Stadiumin liikestrategia on kestävän kehityksen ja ihmisoikeuksien puolella. Vaikka Stadium edistää erityisesti valitsemiaan arvoja, ovat kaikki kestävän kehityksen arvot ja tavoitteet tärkeitä, ja niiden toteutuminen tukee toisiaan.
- Vapaa- ajallani vältän palveluita, joiden toiminnan tiedän kuormittavan maataloutta ja käyttävän tarpeettomasti luonnonvaroja, ja näiden sijasta suosin pienyrittäjien- ja viljelijöiden tuottamia palveluja
- Pyrin edistämään osaltani maatalousmarkkinoiden vääryyksien oikaisemista ostamalla reilusti tuotettua ruokaa, joka ei kuormita etenkään kehitymaiden rajallista maatalouden tuotantokapasiteettia.
- Stadiumin liikestrategia on kestävän kehityksen ja ihmisoikeuksien puolella. Vaikka Stadium edistää erityisesti valitsemiaan arvoja, ovat kaikki kestävän kehityksen arvot ja tavoitteet tärkeitä, ja niiden toteutuminen tukee toisiaan.
- Vapaa- ajallani vältän palveluita, joiden toiminnan tiedän kuormittavan maataloutta ja käyttävän tarpeettomasti luonnonvaroja, ja näiden sijasta suosin pienyrittäjien- ja viljelijöiden tuottamia palveluja
Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto
Kaikille tulisi taata samat oikeudet oikeuspalveluihin ja jokaisen tulisi kasvaa ympäristössä, jossa ihmisoikeuksia kunnioitetaan. Ymmärrän olevani etuoikeutettu, koska saan kasvaa rauhanomaisessa yhteiskunnassa ja elää pelotta. Siksi minun on vaikea kuvitella elämää ihmiskaupan, väkivallan ja korruption varjossa.
- Pidän itseni ajan tasalla maailmantilanteesta, ja tiedostan ongelmat, joihin tulisi välittömästi puuttua. Allekirjoitan aktiivisesti addresseja ja vetoomuksia, joilla pyritään vetoamaan ihmisoikeuksiin ja näitä rikkovien valtioiden toimintaan puuttumiseen.
- Työpaikkani edistää oikeudenmukaisuutta toimimalla itse esimerkkinä kaupan alan suuryrityksenä ja veronmaksajana.
- Vapaa-ajallani tutkin aiheeseen liittyviä ongelmia ja keinoja auttaa apua tarvitsevia.
Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua
Ihmisarvoinen työ on minulle tärkeä arvo, sillä kuluttajina muutos lähtee meistä. Ostamalla epäeettisesti tuotettua, olemme osa ongelmaa tukemalla lapsityövoimaa ja epärehellistä taloustoimintaa.
- Boikotoin lapsityövoimaan tunnetusti syyllistyneitä yrityksiä mahdollisuuksien mukaan. Luen aiheesta, jotta osaan ostaa palveluita ja tuotteita, joiden tuottajille on maksettu työstä asianmukainen korvaus ja turvattu inhimilliset, lakien mukaiset työolot.
- Stadium käyttää kestäviä tekstiilimateriaaleja, jotka edistävät oikeudenmukaista tuotantoa ja vähentävät ympäristövaikutuksia.
- Hankintoja tehdessäni käytän aikaa tutkiakseni, onko ostoslistallani oleva tuote vastuullisesti tuotettu.
Yhteistyö ja kumppanuus
Kehitysmaiden olojen parantamisen kannalta on elintärkeää, että muualla maailmassa mobilisoidaan resursseja huonompiosaisten kansojen tueksi. Ketään ei jätetä- periaate on yksi kestävän kehityksen ideologian kulmakivistä.
- Tuen yhteistyötoimintaa ja kestävän kehityksen globaalia toimeenpanoa seuraamalla jatkuvasti maailmantilannetta ja huomioimalla hankkeet, joiden tarkoituksena on lisätä resursseja kehitysmaiden avuksi.
- Stadium tekee yhteistyötä vain vastuullisesti toimivien tahojen kanssa.
- Osallistun toisinaan keräyksiin kehitysmaiden auttamisen resurssien lisäämiseksi.
Hyvä koulutus
Kaikille tulisi taata samat mahdollisuudet opiskella sosiaalisesta taustasta huolimatta. Eriarvoisuus korostuu erityisen huolestuttavasti koulutuksessa. Seuraavien sukupolvien koulutus on elinedellytys tulevaisuuden turvaamiselle.
- Arvostan kotimaani tarjoamaa mahdollisuutta ilmaiseen ja laadukkaaseen koulutukseen ja hyödynnän minulle tarjotut palvelut, kuten ilmainen kouluruoka. Tulevaisuudessa voisin nähdä itseni tekemässä asian saralla hyväntekeväisyystyötä.
- Työpaikkani yksi top 5 arvoista on kehittyminen, ja Stadium haluaa tarjota työntekijöilleen mahdollisuuksia kouluttautua ja kehittää itseään.
- Ajan opiskelijoiden asioita ja toimin puolestapuhujana kaikkien yhteisten etujen puolesta.
Maanpäällisen elämän suojelu
Maapallomme resurssit ovat rajalliset, ja uhkaavat loppua jo elinaikanamme. Toimintamme vaikutukset on ymmärrettävä ja toimintatapoja tulee muuttaa.
- Vältän ekosysteemiä kuormittavien tuotteiden kulutusta, mm. palmuöljy, jonka viljely on kuluttavaa metsille ja viljelymaille.
- Stadiumin tavoitteet vuoteen 2025 mennessä on vähentää omien tuotemerkkiensä tuotannon päästöjä 50% sekä saavuttaa ilmastoneutraalius niillä osa-alueilla, joihin he voivat suoraan vaikuttaa.
- Yksi itselleni merkityksellisimmistä asioista kestävän kehityksen aihepiirissä on metsien ja erityisesti kotimaan luonnonsuojelu. Poliittisiin mielipiteisiini vaikuttavat vahvasti mielipiteet metsätaloudesta ja ympäristöasioista.
Elämäntapatestin tulos
Agendasta valitsemani yllä luetellut arvot eivät suoraan korreloidu tuloksissa, mutta tulkintoja voi tehdä samankaltaisuuksista ja ristiriidoista.
Ristiriidat ja samansuuntaisuudet
Ristiriitaa aiheuttaa ostoksista aiheutuvat päästöt. Vaikka pyrin ostamaan käytettyä ja eettisesti tuotettua, on kulutuskäyttäytymisessäni myös paljon parannettavaa, kuten verkkokaupoista tilailun vähentäminen. Matkustamisesta ja liikenteestä aiheutuvat päästöt ovat pudonneet osin myös maailmantilanteen johdosta, joten normaaliolosuhteissa sekin saattaisi olla korkeampi.
Tulos oli hyvin pitkälti sitä, mitä kuvittelin kulutukseni olevan. Suurin päästöjen aiheuttaja on ruoka. Ruokavaliooni kuuluu paljon eläinperäisiä tuotteita, kuten kanaa, nautaa, kananmunia ja maitotuotteita. Näissä panostan kuitenkin pientiloilla eettisesti tuotettuihin vaihtoehtoihin. Omaan arvomaailmaani istuu ostaa mahdollisimman paljon lähellä tuotettua, sillä arvostan sitä, että voin luottaa Suomessa tuotetun ruuan olevan puhdasta ja turvallista. Kuljetuksista aiheutuvat päästöt ovat pieniä, kun ostaa läheltä. Tulos tukee agendan kohtia ihmisarvoista työtä ja talouskasvua sekä ei nälkää.
Suunnitelmani kestävämpään kehitykseen
- vähennän verkkokauppojen käyttöä
- ostan entistä enemmän kierrätettyä käyttötavaraa
- kierrätän itse huolellisemmin
- suosin kävelyä autoilun sijasta silloin kun mahdollista
- vähennän punaisen lihan syöntiä

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti